Seuraavaksi työstövuorossa oli nahkaisen työkalukotelon kaavoitus ja ompelu. Sain vapaat kädet toteutukselle, joten päätin lisätä ainakin yhteen kuviointia.

Olipas mielenkiintoinen ja erilainen nahkatyö!

Jaottelin työkalut koon mukaan eli koteloita tuli kolme eri kokoa: pieni, keskisuuri ja suuri.


Pienemmän työkalukotelon kaavoitus ja ompelu

Työ alkoi kaavan piirtämisellä. Tarvittiin viidelle työkalulle paikka. Käytin nahkaan liitua kaavan piirtämiseen ja linjojen merkitsemiseen, koska se lähtee pyyhkimällä pois. Nahan leikkasin oikeaan kokoon terävällä katkoteräveitsellä eli pohojalaasittain mattopuukoolla.

Netistä löysin sopivan aiheeseen liityvän kansikuvan, jota vähän suurensin käytettävän alueen mukaan – ja sitten aloitin kuvioinnin.

Ruskea, nahkainen tyokalukotelo, kuviointi
nahkainen tyokalukotelo,_ompelu

Seuraavassa vaiheessa päästiinkin ompelemaan kappaleita yhteen. Käytän kolmisyöttökonetta nahan ompeluun. Vinokantit viimeistelivät mielestäni kivasti työn reunat, kuin myös tummanruskea nahan värjäys. Magneettilukoilla kotelo on helppo avata ja sulkea.

Ruskea nahkainen työkalukotelo
Ruskea nahkainen työkalukotelo avattuna

Kotelon kooksi tuli 210x175mm. Siitä tuli kiva kokonaisuus ja mieluisa kotelon saajalle.


isomman työkalukotelon kaavoitus ja ompelu

Kahteen isompaan koteloon tein värjäyksen ennen ompelua. Toisen värjäsin mustalla narvivärillä, toisen ruskealla antiikkipastalla.

Nahkainen tyokalukotelo, värjäysja kaava
Nahkaisen työkalukotelon kaavoitus ja ompelu

Isoimman eli ruskean työkalukotelon kooksi tuli 380x375mm. Siihen tein erillisen kahvan kantamisen helpottamiseksi, koska siitä tuli aika iso. Kahvan materiaalina käytin 25mm polyesternauhaa. Mustan kotelon kooksi tuli 380x285mm.

Molempiin laitoin myös magneettilukot, kuvioidut nahkamerkit sekä kangasmerkit omalla logolla.

Nahkaiset työkalukotelot Anndesign
Nahkainen työkalukotelo
Nahkainen työkalukotelo, Anndesign

Muita kuvioituja nahkatöitäni on esimerkiksi vyö. Käyppä katsomassa!